Microsoft special-osakilpailussa

thetiltedkilt-4701

MICROSOFTIN UUDISTUNUT TYÖYHTEISÖ ROKKAA: MUSIC IS EVERYBODY´S BUSINESS!

Microsoft lähettää viisi henkilökunnastaan koostuvaa bändikokoonpanoa yrityksien väliseen Company Rock osakilpailuun kisaamaan syksyn semifinaalipaikoista perjantaina 16.5.2014 Original Sokos Hotel Presidentin Pressa-yökerhoon Helsinkiin. Microsoft sai tuhansien uusien työntekijöiden myötä mukaan bändit kaikilta uusilta paikkakunniltaan niin Oulusta, Tampereelta, Salosta kuin pääkaupunkiseudulta. Microsoft teki historiaa voittamalla viimeisen FirmaRock –brändin alla toimineen yritysbändikilpailun vuonna 2013 bändillään The Tilted Kilt.

Microsoft haluaa omalla esimerkillään inspiroida myös muita yrityksiä heittäytymään mukaan Company Rockin ainutlaatuiseen konseptiin, jossa yhdistyy yritysten yhteishengen kohottaminen, markkinointi, musiikin ilo ja verkostoituminen. Tapahtuma voi myös edistää kilpailuun osallistuvista yrityksistä syntyvää positiivista mielikuvaa työnantajina. Mahdollisuudet ovat laajat ja maailma on avoinna. Company Rockin slogan onkin varsin osuva; Music is everybody´s business.

Illan yhdeksi kohokohdaksi nousee Microsoftin työntekijöistä muodostuvan bändin The Tilted Kiltin varsinaisen kilpailun ulkopuolinen party set, joka kuullaan ennen semifinalistien julkistusta. The Tilted Kilt lahjoittaa helmikuussa julkaistun ensisinglensä tuottojen lisäksi kaikki vuoden 2014 esiintymistuottonsa suoraan Uuden Lastensairaalan hyväksi. Lahjoitukset Lastensairaalalle ovat mahdollisia myös illan aikana.

Video Youtubessa: http://youtu.be/dgDBA_t2hm8

– On aivan huikaisevaa aikaansaada kohtaaminen uusille ja vanhoille microsoftilaisille, asiakkaille ja kumppaneille Company Rockin tarjoamissa menevissä ja energisissä puitteissa, toteaa Company Rockin tämänvuotisen yhteistyökumppanin, Microsoft Oy:n markkinointi- ja liiketoimintajohtaja ja The Tilted Kiltin rumpali Anthony Gyursanszky.
– Harvassa yritystapahtumassa on niin rento, yhteisöllinen ja mukaansa tempaava meininki. Microsoft haluaa viestittää, että haluamme henkilöstömme viihtyvän ja nauttivan työstään. On ilo olla tällaisella joukolla mukana ja toivottaa tasapuolisesti onnea kaikille bändeille esityksiin ja matkalle semifinaaleihin!

MEDIAKUTSU!
Toivotamme median edustajat tervetulleeksi Company Rock -osakilpailutapahtumaan!

COMPANY ROCK FINLAND -OSAKILPAILU
Original Sokos Hotel Presidentin Pressa-yökerho
perjantaina 16.5.2014, klo 18 alk.
Kilpailu klo 19.00 – 22.00. Illan aikana esiintyy tauolla Kärtsy Band ja illan tähtiartistina 24.00 Karri Koira & Ruudolf.
Ilmoittautumiset: ks. alla
Tapahtumaan osallistuu Microsoftin henkilöstöä, asiakkaita ja kumppaneita. Myös muu yleisö on tervetullutta ja lippuja voi ostaa Pressan ovelta 18.00.

COMPANY ROCK FINLAND

Company Rock on bändikilpailu, jossa yritysten työntekijöistä kootut bändit edustavat yritystään esiintyen liveyleisön ja ammattilaistuomariston edessä. Keväällä käydään alkukarsinnat ja syksyllä semifinaalit ja finaali, jossa selviää, kuka himoitun voiton vie.
Company Rock Finland tarjoaa viihteellisen kilpailun lisäksi myös mahdollisuuden tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja luoda kontakteja yritysten välillä. Musiikki on kansainvälinen kieli, jota kaikki ymmärtävät, ja korkeatasoiset livetapahtumat luovat ympäristön, jossa on helppo lähestyä mielenkiintoisia henkilöitä myös bisnesmielessä. Kilpailuun osallistuminen on bändeille maksutonta.

www.companyrock.com
www.facebook.com/companyrock

Lisätiedot:
MagnumLive
Rose-Marie Backström
040 506 4298, rose-marie.backstrom@magnumlive.fi

Tiedotus / ilmoittautumiset:
Liisa Marjomäki
050 5254 109, liisa.marjomaki@magnumlive.fi

Comments are closed.